Tammi julkaisi uuden Huutomerkki -sarjan aloituskirjana merkittävän, vaikka ei mitenkään tyhjentävän, Seppo Konttisen kirjan. Salainen Pankkituki. Kirjassa paljastetaan mm. se miten Suomen Säästöpankki pilkottiin kuralla olevien "sinivalkoisten" liikepankkien taseiden täytteeksi ja miten ns. roskat samalla siirrettiin veronmaksajien huoleksi roskapankki Arsenaliin. Lisäksi kerrotaan se, miten Ahti Hirvonen ja Björn Wahlroos junailivat kaksi SYP.ä, Unitakseksi muuttuneen SYP:n ja uuden roska-SYP:n johon sijoitettiin huono lainakanta ja jolle valtiovarainministeri IIro VIInanen (kok) jakoi pankkitukea, eikä tiennyt kyllä mille pankille rahaa annettiin, koska luuli kyseessä olevan vanhan Unitakseksi muuttuneen, pörssissä noteeratun SYP:n. Roska-SYP:ä ei pörssissä noteerattu. Järjestelyn ainoa tarkoitus oli laittaa Unitakseen turvaan suursijoittajien omaisuus ja varmistaa se, ettei mahdollinen osakkeiden leikkaus tuen ehtona koskisi Unitaksen osakkeenomistajia. Samalla saatiin myös maksimimäärä pankkitukea roska-SYP:iin.
Pankkituki ja sen hoito nostaa esille sen tosiasian, että kukaan ei valvo sitä, mitä osakeyhtiöissä tapahtuu. KOP oli konkurssikypsä kun se keräsi "sinivalkoisilta" mummoilta rahaa Kansallisannilla ja Kansallistalkoilla. Maailmalta esimerkit Parmalatista, Wordcomista ja tietenkin George Walker Bush jr:n kamun Enronin esimerkit osoittavat miten pörssiyhtiöt pystyvät huijaamaan osakkeenomistajiaan , poliittikkoja ja työntekijöitään vuosikausia. Vapaakauppa näyttää tarkoittavan pörssiyhtiöiden johdon ja suuromistajien oikeuttaa melastaa miten haluavat. Jostain käsittämättömästä syystä oikeushenkilöt, siis yhtiöt halutaan jotenkin rinnastaa ihmisiin, ikään kuin yhtiöllä pitäisi olla jotain "ihmisoikeuksia". Yhtiöt ovat kuitenkin lainsäädännöllä luotuja järjestelmiä ja lainsäädäännöllä niitä tulisi pitää kurissa ja järjestyksessä. On käsittämätöntä, että esimerkiksi yhtiö voi omistaa omia osakkeitaan tai tytäryhtiö voi omistaa emoyhtiön osakkeita. Julkinen talousmasturbaatio ja -insesti ovat siis ihan okei, mutta lapsipornoa kritisoiva taideteos ei.
Eniten kirjasta on julkisuuteen nostettu toisen valtiovarainministerin, Suvi-Anne Siimeksen (vas. nyk. SDP) vastuulla Lipposen hallituksessa ollut Arsenalin velkojen myynti noin 5%:lla nimellisarvostaan pohjoismaiselle perintäyhtiölle, ulkomaille. Samalla tehtiin salassapidettävä sopimus, jonka mukaan valtio joutuisi vastuuseen, jos se helpottaisi näiden lamavelallisten asemaa. Sopimus on salainen, mutta kirjan kirjoittaja, Yleisradion taloustoimittaja Seppo Konttinen oli siitä jostain kopion käsiinsä saanut ja vilautti sitä A-Zoom-ohjelmassa. 15.2. 2008. Nyt olisi siis eduskunnallla sadan miljardin mummon markan paikka ottaa asia esille. Miksi pankkituki ja sen hoito ovat salaisia? Onko valtio joutunut maksamaan sakkopykälän mukaisia korvauksia tanskalaiselle perintäyhtiölle? Miten SYP-huijaukseen (joka täyttää todennäköisesti velallisen epärehellisyyden tunnusmerkistön) tulee suhtautua ja vaaditaanko Nordealta pankkitukirahoja takaisin. Yksityishenkilöiltä on velkoja peritty jopa useaan kertaan. Miksi ja minkä lainsäädännön nojalla pankkitukea koskevat asiakirjat ovat salaisia jopa 25 vuotta? Miksi lamavelalliset eivät saa velkakirjojaan takaisin, kun he maksavat luottonsa?
Eduskunnalla ilmeisesti riittää paljon tärkeämpää mietittävää kuin pankkituen pöyhiminen. Onhan sinne saatu jo mediapers-oona Viivi Avellanin (kok) viestintäministeri Suvi Lindenin (kok) eduskunta-avustajaksi, joten takapuolien ja tissien tuijottelu jatkunee. Eduskunta kyllä käsittelee perjantaina 22.2. 2008 Hallituksen esitystä Eduskunnalle laeiksi yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain ja velan vanhentumisesta annetun lain muuttamisesta, jonka yhteydessä pidetyt puheet antavat hieman osviitta siihen kuinka lamassa Arkadianmäen oma teatteri on.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti