Suomi päätti siis lähteä mukaan NATO:n ns. nopean toiminnan joukkoihin, NRF:ään. Hallituksen mukaan mitään olennaista ei ole tapahtunut, mitään lähentymistä ei ole tapahtunut NATO:n suuntaan. Tätä vakuuteltiin erityisesti SDP:n suunnalta, joka suurimpana opposiotiopuolueena kannatti lämpimästi NATO:n ns. nopean toiminnan joukkoihin osallistumista. Eräällä tavallahan se on totta, koska Suomi -neitoa on natotettu jo ainakin vuodesta 1992 lähtien. Natotus vain kiihtynyt "NATO -kriittisen" ulkoministerin ja sittemmin presidentin Tarja Halosen (SDP) aikakaudella. Haloselle "kompromissin" muodostaa se, että NRF -päivystysvuoroihin ei osallistuta.
Mainio ja luonnollisesti vaiettu kirja Karhun naapurista NATON kainaloon vuodelta 2001 kertoo koko 1990-luvun natotuksen historian. Kirjan ovat kirjoittaneet NATO-myönteinen toimittaja Pekka Ervasti ja NATO-vastainen kansanedustaja Jaakkko Laakso (vas.), joka on myös ollut kauan puolustusvaliokunnan jäsen. Herrat perustelivat kirjansa kirjoittamisen mm. sillä, että NATO:sta pitäisi keskustella avoimesti, eikä uittaa Suomea NATO:oon kaikenkarvaisilla vaivihkaa tehdyillä päätöksillä. Kirjan kirjoittamisen jälkeen natottaminen on jatkunut yhä kiihtyvämpää tahtiin ja asioita on pidetty edelleen yhtä pimennossa - paitsi tämä NRF ja yhä jatkuu sama laulu siitä, ettei tässä nyt Suomea NATO:on olla uittamassa.
Ervastin ja Laakson kirjasta käy ilmi muun muassa, että vuonna 1994 Suomi liittyi NATO:n PfP-kumppaniksi eli "rauhakumppaniksi" presidentti Ahtisaaren (SDP) johdolla, 1995 puolustuvoimien komentaja Hägglund vieraili ensimmäisen kerran NATO.n päämajassa, samoin vuonna 1995 Suomi allekirjoitti NATO:n kanssa PARP -asiakirjan (Planning and Review Process) Brysselissä . Tästä alkoi Suomen puolustuvoimien yhteensovittamienn NATO-rakenteisiin. Asialla oli Lipposen (SDP) I - hallitus, jossa toimi ulkoministerinä Tarja Halonen (SDP). Vuonna 1996 Suomi allekirjoitti sopimuksen (SOFA) NATO-joukkojen juridisesta asemasta Suomessa ja suomalaisten sotilaiden asemasta ulkomailla pidettävissä NATO-harjoituksissa. 20.12. 1996 puolustusneuvoston tilaama NATO-selvitys valmistui ja julkistettiin salaiseksi - mikä yllätys! Vuonna 1997 Suomalainen valmiusjoukko ylitti ensimmäisen kerran rajan yli Norjaan NATON Nordic Peace harjoituksisa. Vuonna 1998 puhemies Riitta Uosukainen (kok) päätti, että Suomi menee mukaan liitännäisjäseneksi NATO:n parlamentaariseen yleiskokoukseen ( NAA). Asiasta ei järjestetty edes eduskuntakeskustelua. Vuonna 2000 Suomi allekirjoitti yhteistyöpöytäkirjan NATO:n materiaalihuoltojärjestön kanssa ja antoi NATO:n merkitä alusrekisteriinsä 26 nimetttyä suomalaista kauppa-alusta. Kaikki tämä tapahtui "NATO-kriittisen" Tarja Halosen (SDP) toimiessa presidenttinä.
Tiedot Suomen armeijan sisältä kertovat karua tarinaa: NATO.n, pääosin yhdysvaltalaisten kanssa järjestetetään jos jonkinlaisia sotilasharjoituksia, joista ollaan hyvin hiljaa. Suomalainen kantahenkilökunta ihmettelee puolustusvoimien ja poliittisen johdon intoa liittää Suomi NATO:n vaikutuspiirin. Ammattisotilaiden mukaan jenkkisotilaat ovat ylimielisiä, huonosti koulutetteja ja heillä on itse asiassa huonommat varusteet kuin suomalaisilla. Natotuksesta ei siis pidetä edes armeijan sisällä - ja ihan sotilaallispoliittisista syistä. Mikä helvetin hingu Suomen poliittisella johdolla on sinne kriisipesäkkeisiin jenkkirambojen kanssa sähläämään? Haluaako Suomi mukaan valvomaan Shellin ( lue: USA:n etuja) "ihmisoikeuksia ja rauhaa" Nigeriaan, kun öljyntuotanto alkaa olla ongelmissa?
NRF:n liittyminen on vain askel 15 vuotta kestäneen Suomi -neidon NATO-kiiman ja kihlauksen aikana. Jossain vaiheessa siitä esiaviollisesta seksistä pamahdetaan paksuksi ja sittenhän se NATO-jäsenyys onkin vain se tuttu ja turvallinen "ainoa vaihtoehto". Kun Suomi maailmalla jo mielletään Yhdysvaltojen politiikan kamuksi, siitä seuraa Jenkkiulkopolitiikalla vain harmeja Suomi -neidolle. Ennen oli tapana varoitella tyttöjä pikapanojen seurauksista, mutta Suomen poliittisen johdon mielestä 90 vuotiasta Suomi -neitoa saa panetuttaa missä puskassa tahansa.
Mainio ja luonnollisesti vaiettu kirja Karhun naapurista NATON kainaloon vuodelta 2001 kertoo koko 1990-luvun natotuksen historian. Kirjan ovat kirjoittaneet NATO-myönteinen toimittaja Pekka Ervasti ja NATO-vastainen kansanedustaja Jaakkko Laakso (vas.), joka on myös ollut kauan puolustusvaliokunnan jäsen. Herrat perustelivat kirjansa kirjoittamisen mm. sillä, että NATO:sta pitäisi keskustella avoimesti, eikä uittaa Suomea NATO:oon kaikenkarvaisilla vaivihkaa tehdyillä päätöksillä. Kirjan kirjoittamisen jälkeen natottaminen on jatkunut yhä kiihtyvämpää tahtiin ja asioita on pidetty edelleen yhtä pimennossa - paitsi tämä NRF ja yhä jatkuu sama laulu siitä, ettei tässä nyt Suomea NATO:on olla uittamassa.
Ervastin ja Laakson kirjasta käy ilmi muun muassa, että vuonna 1994 Suomi liittyi NATO:n PfP-kumppaniksi eli "rauhakumppaniksi" presidentti Ahtisaaren (SDP) johdolla, 1995 puolustuvoimien komentaja Hägglund vieraili ensimmäisen kerran NATO.n päämajassa, samoin vuonna 1995 Suomi allekirjoitti NATO:n kanssa PARP -asiakirjan (Planning and Review Process) Brysselissä . Tästä alkoi Suomen puolustuvoimien yhteensovittamienn NATO-rakenteisiin. Asialla oli Lipposen (SDP) I - hallitus, jossa toimi ulkoministerinä Tarja Halonen (SDP). Vuonna 1996 Suomi allekirjoitti sopimuksen (SOFA) NATO-joukkojen juridisesta asemasta Suomessa ja suomalaisten sotilaiden asemasta ulkomailla pidettävissä NATO-harjoituksissa. 20.12. 1996 puolustusneuvoston tilaama NATO-selvitys valmistui ja julkistettiin salaiseksi - mikä yllätys! Vuonna 1997 Suomalainen valmiusjoukko ylitti ensimmäisen kerran rajan yli Norjaan NATON Nordic Peace harjoituksisa. Vuonna 1998 puhemies Riitta Uosukainen (kok) päätti, että Suomi menee mukaan liitännäisjäseneksi NATO:n parlamentaariseen yleiskokoukseen ( NAA). Asiasta ei järjestetty edes eduskuntakeskustelua. Vuonna 2000 Suomi allekirjoitti yhteistyöpöytäkirjan NATO:n materiaalihuoltojärjestön kanssa ja antoi NATO:n merkitä alusrekisteriinsä 26 nimetttyä suomalaista kauppa-alusta. Kaikki tämä tapahtui "NATO-kriittisen" Tarja Halosen (SDP) toimiessa presidenttinä.
Tiedot Suomen armeijan sisältä kertovat karua tarinaa: NATO.n, pääosin yhdysvaltalaisten kanssa järjestetetään jos jonkinlaisia sotilasharjoituksia, joista ollaan hyvin hiljaa. Suomalainen kantahenkilökunta ihmettelee puolustusvoimien ja poliittisen johdon intoa liittää Suomi NATO:n vaikutuspiirin. Ammattisotilaiden mukaan jenkkisotilaat ovat ylimielisiä, huonosti koulutetteja ja heillä on itse asiassa huonommat varusteet kuin suomalaisilla. Natotuksesta ei siis pidetä edes armeijan sisällä - ja ihan sotilaallispoliittisista syistä. Mikä helvetin hingu Suomen poliittisella johdolla on sinne kriisipesäkkeisiin jenkkirambojen kanssa sähläämään? Haluaako Suomi mukaan valvomaan Shellin ( lue: USA:n etuja) "ihmisoikeuksia ja rauhaa" Nigeriaan, kun öljyntuotanto alkaa olla ongelmissa?
NRF:n liittyminen on vain askel 15 vuotta kestäneen Suomi -neidon NATO-kiiman ja kihlauksen aikana. Jossain vaiheessa siitä esiaviollisesta seksistä pamahdetaan paksuksi ja sittenhän se NATO-jäsenyys onkin vain se tuttu ja turvallinen "ainoa vaihtoehto". Kun Suomi maailmalla jo mielletään Yhdysvaltojen politiikan kamuksi, siitä seuraa Jenkkiulkopolitiikalla vain harmeja Suomi -neidolle. Ennen oli tapana varoitella tyttöjä pikapanojen seurauksista, mutta Suomen poliittisen johdon mielestä 90 vuotiasta Suomi -neitoa saa panetuttaa missä puskassa tahansa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti