Ikeä on lyöty kuin turkulaista sikaa vain voi. Sekä aiheesta että aiheetta. Kuten totesin aikaisemmin, ilmekään ei värähtänyt, kun entiset Tehtaankadun tenavat, Pate Väyrynen ja Ike Kanerva valittiin hallitukseen. Mutta kun käsi käy typyköiden takapuolilla tai liian innokkaasti kännyn näppäimistöllä, se alkaa olla poliittisesti epäilyttävää.
Ike ei kyllä ole ainoa, joka on joutunut toissijaisista syistä lähtemään hommistaan. Matti Ahde (sdp) , tuttavallisemmin Ahmed Ahne joutui lähtemään Veikkauksesta jonkun häirintäväitteiden vuoksi, mutta eiköhän se todellinen syy ollut se, että Matti käytteli Veikkauksen johdossa rahojaan kuin omiaan. Osteli taidetta ja sponsoroi kaikenlaista, sopupelitkin taisivat jatkua aika kauan, vaikka Veikkauksen tehtävä kerätä rahaa opetusministeriön käyttöön jaettavaksi urheilun ja kultuurin tukemiseen.
Joku viisas on kuulema tutkinut, että blogeista on tullut itsepaljastelun paikkoja, eikä mitään kansalaisjournalismia, politiisista keskusteluista puhumattamaan. Onhan se havaittu. Itse asiassa aloitin tämän blogin kirjoittamisen juuri siksi, että halusin testata onko kriittiselle poliittiselle kansalaisjournalismille mitään sijaan. Suhtauduin asiaan kriittisesti alusta alkaen. Ja käsitykseni on vain vahvistunut. Jostain kumman syystä blogini on myös putosi Sanoman www.blogilista.fi -listalla uudeksi blogiksi kesken kaiken vaikka blogilla oli lukijoita ja jopa tilaajia....
Ei siis ole mikään ihme, että myös ns. ammattijournalismi on keskinkertaista ja laiskaa postmodernia pinnankillotusta, koska ns. kansaa kiinnostaa vain se. Suomalaisen poliittisen journalismin erikoispiirre on myös se, että vahvasti vallassa olevia ei kritisoida, mutta kun tuoli alkaa heilua, niin johan ovat zurnalistihaaskat asialla. Vallan puolella ollaan niin kuin kai todellisissa suomalaisissa journalistin ohjeissa taitaa lukea. Vakaasti. Vallattomia ja vallasta syöstyjä tai valta-asemassa huojuvia voi lyödä "zurnalismin kriittisellä otteella".
Ei, älkää nyt vain minusta sellaista luulko. Oli ihan oikein, että Kanerva sai lähteä - itse asiassa häntä ei olisi koko virkaan pitänyt valita alunperinkään. Ero naamioitiin kuitenkin erottiseksi, vaikka se oli polittiinen.
ps. Sekoomuksen EU-asiantuntija A. Stubb ("ei kai EU päätä tällaisista asioista", lausuessaan ennen EU-vaaleja ja osoittaessaan tietämättömyytensä EU-asioissa) ei ehdi liittää Suomea NATOon tai aiheuttaa noottikriisiä, mutta parempi vain jos poika käy hymyilemässä sen small talkin välissä vain ulkomailla. Miksi muuten kokoomuksen todellinen EU-asiantuntija, eurokansanedustaja Piia-Noora Kauppi ei kelvannut ulkoministeriksi? Väärä sukupuoli? Liian kireä nuttura (siis ihan konkreettisesti)?

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti